torstai 18. huhtikuuta 2013

Lukupiiri alkaa!

Tervetuloa Kirja-Varkauden ja Varkauden lukion aikuislinjan yhteiseen lukupiiriin! 

Lukupiirin suunnittelupalaverissa innokkaita lukijoita löytyi sen verran paljon, että osallistujat päätettiin jakaa kahteen pienempään ryhmään. Jokainen saa vapaasti valita, kumpaan ryhmään osallistuu. Toinen ryhmä kokoontuu maanantaisin, toinen torstaisin. Innokkaat lukijat voivat osallistua halutessaan molempiin ryhmiin. Kokoontumisia kummallekin ryhmälle mahtuu tälle keväälle kaksi, jonka jälkeen lukupiirit vetäytyvät kesätauolle. Lukupiirin toiminta jatkuu syksyllä. 
 
Tarkoituksena on lukea yhdessä valittu kirja kokonaan ennen ryhmän kokoontumista ja kokoontua rennosti yhteen keskustelemaan lukukokemuksesta. Lukupiiriin voi osallistua, vaikkei olisikaan ehtinyt lukea kirjaa kokonaan. Tervetuloa mukaan!

Maanantaina kokoontuvan ryhmän ensimmäinen tapaaminen on 29.4. klo 18.30. Käsiteltävä teos on Juha Itkosen Hetken hohtava valo (Otava 2012).

Torstain ryhmän ensimmäinen tapaaminen on 25.4. klo 18. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Orhan Pamukin teos Lumi (Tammi 2004).

Lukupiiri kokoontuu lakiasiaintoimisto Majakan tiloissa osoitteessa Ahlströminkatu 10.

Lukupiiriä vetää Varkauden lukion aikuislinjan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Mirka Oinonen. Ilmoittautumiset ja lisätietoja: mirka.oinonen@sakky.fi

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kirja-Varkauden lyhytnovellikurssi 27.–28.4.2013


Kirja-Varkaus järjestää 27.–28.4.2013 lyhytnovellikurssin Varkauden Ruukin tiloissa. Kurssin ohjaajana on kirjailija, kirjallisuuskouluttaja Markku Hattula. Kurssilla opetetaan luovaa kirjoittamista.


Kurssin kesto on 10 tuntia: lauantaina klo 12.00–17.00 ja sunnuntaina klo 10.00–15.00. Kurssin hinta on 30 euroa. Ota mukaan oma tietokone tai muut kirjoitusvälineet. Kurssilaisille on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa.
 
Kurssille voi osallistua, vaikka ei olisi Kirja-Varkauden jäsen. Tule kirjoittamaan lyhytnovelleja ammattitaitoisessa ohjauksessa!

Ilmoittautumiset viimeistään 24.4. mennessä Harri Koivistoiselle, 040 7161536 tai harri.koivistoinen@gmail.com.
Mukaan mahtuu 15 ensimmäistä.

Varkautelainen kirjallisuusyhdistys Kirja-Varkaus ry


Kirja-Varkaus on yhdistys kaikille kirjanystäville. Yhdistys järjestää kerran kuussa kirjallisuusillan Warkauden Ruukilla sekä kirjallisuusmatineoita, teatteri- ja kirjamessumatkoja ja kirjoituskilpailuja ja -kursseja.

Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan. Lisätietoja saa yhdistyksen puheenjohtaja Harri Koivistoiselta,

puh. 040 716 1536,

harri.koivistoinen@gmail.com